Tuulivaroituksia

Puskin eteenpäin vaahtopäiden ympäröimänä kun muutaman metrin päässä edessä putkahti hylkeen suuri pää pintaan. Tyyppi ei huomannut minua kun katseli toiseen suuntaan, pää vain kääntyili rauhallisesti puolelta toiselle. En tiedä voiko hylkeen ilme olla järkyttynyt mutta siltä tuo minusta näytti kun pää viimein kääntyi niin paljon että huomasi minut. Hetken tuijotimme toisiamme silmästä silmään ja sitten hän sukelsi merten syvyyksiin. 

Olin muutama tunti aiemmin lähtenyt kolmen yön melontaretkelle, kahdelle ensimmäiselle päivälle oli annettu tuulivaroitus saaristomerelle joten kilometrejä ei tulisi kertymään paljokaan. Tavoitteena oli löytää sellainen reitti että voisin meloa edes pieniä siirtymiä päivittäin. Ensimmäisen päivän tuuli puhaltaisi lännestä, pahin mahdollinen suunta jos haluaisi lähteä etelään etsimään erämaisempaa tunnelmaa. Gullkronan selällä kova länsituuli nostaa nopeasti korkean aallokon eikä se ole edes kovin säännöllistä, pienet saaret ja luodot aiheuttavat ikävää ristiaallokkoa. Niinpä otin suunnaksi pohjoisen, jonnekkin Airiston reunamille, eiköhän sieltäkin leiripaikkoja löytyisi vaikka sillä suunnalla mökkejä aivan mahottomasti onkin.

Tuuli oli kovaa ja aloin etsiä leiripaikkaa jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Saaren suojassa istuskelin kajakissa ja tutkin karttaa leiripaikan löytääkseni. Yöllä tuuli kääntyisi itään ja olisi riski etten pääsisi aamulla jatkamaan matkaa jos leiri olisi saaren itäpuolella. Löysin lähettyviltä hiekkarannan joka olisi saaren länsipuolella, elikkä tuulen puolella. Päätin käydä tarkistamassa olisiko rantautuminen mahdollista vaikka aallokko olisikin korkeaa. Kauempaa katsottuna  kaikki näytti hyvältä mutta lähemmäksi päästyäni huomasin että eihän siellä mitään hiekkarantaa ollut, nyrkin kokoista kiveä koko ranta ja lisäksi se alkoi madaltua jo kaukaa nostaen korkean murtuvaharjaisen aallokon. Ei, sinne ei todellakaan voinut rantautua tällä kelillä. Olin reippaassa myötätuulessa ajautunut jo vähän turhan lähelle rantaa, niinpä u-käännöksen tekeminen olikin jo perin hankalaa. 

Olin jo etukäteen katsonut kartalta kakkosvaihtoehdon jonne nyt sitten suuntasin. Muutama kilometri reipasta vastatuuli melontaa ja löysin riittävän hyvän leiripaikan. Teltta pystyyn ja sapuskan lämmitykseen. 

Hämärä alkoi nopeasti laskeutua leiriini, muutaman kilometrin päässä olevalla laivaväylällä oli ruuhkaa, suuret, kirkkaasti valaistut rahti ja autolautat siellä kuljettivat kiireistä lastiaan, vain minulla ei ollut kiire minnekkään. 

Keittelin vielä muutaman kupposen kahvia ja tuijottelin väylällä lipuvia autolauttoja, melkein kuulin lasien kilinän ja haistoin tunkkaisen kokolattiamaton, ajatuskin tuntui ahdistavalta. 

Kaikesta huolimatta ensikosketus melontaan on tapahtunut jollain suurella autolautalla. Olimme kavereiden kanssa juhlimassa siviiliin pääsyä, kun muut parantelivat hyteissä krapulaansa, minä istuskelin keulassa suuren ikkunan ääressä ja katselin haaveillen merelle. Yhtäkkiä sumun keskeltä huomasin kaksi melojaa, olin ihmeissäni, voiko täällä kaukana merellä kulkea kajakilla. Nykyään tiedän, neljäkymmenta vuotta myöhemmin, että voi, kaikkialle on melonta matka.

Ok, sovellan mielelläni tuon saman ajatuksen myös kävelyyn ja pyöräilyyn. Kaikkialle voi kulkea lihasvoimalla kunhan on vain aikaa ja kärsivällisyyttä.

Tuuli oli todellakin kääntynyt yön aikana itään, onneksi olin löytänyt hyvän paikan leirille, tuulen kuuli kohisevan vain korkealla puiden latvoissa.

Teltan vetoketjun rapina tuntui repivän hiljaisuuden palasiksi, hentoisen punainen aamunkajo vain korosti tunnetta.

Ensitöikseni kävelin toiselle puolelle saarta katsomaan tuulitilanteen. Tuuli oli kyllä reipasta mutta olin suojaisalla alueella, matka jatkuisi aamupäivän aikana. Olin etukäteen tutkinut karttaa ja löytänyt todennäköisen leiripaikan seuraavalle yölle, melottavaa olisi muutamaksi tunniksi, niinpä aamutoimien kanssa ei olisi kiire.

Käytin aamutoimiin likemmäs kolme tuntia ja olin puoliltapäivin taas kajakissa istumassa valmiina jatkamaan matkaa.

En kulkenut suoraa reittiä vaan kiertelin saarten rantoja myötäillen kaikkea vastaantulevaa  ihmetellen.

Loppujen lopuksi olin saanut kahden tunnin matkaan kulumaan kolme ja puoli tuntia.

Paikka jossa kömmin kajakista rannalle oli leiripaikaksi mitä mainioin. 

Aamulla ylös noustessa oli tunne että nyt tulee pitkä päivä kun melottavaakin olisi niin vähän. Jonnekkin tuo päivä oli vaan taas kummasti kadonnut, leirin pystytys ja hieman lähistöllä kävelyä niin alkoi jo hiljalleen hämärtää.

    

Tuuli alkoi hiljalleen tyyntyä ja kelin pitäisi pysyä tuulettomena koko seuraavan päivän, sitten olisikin taas voimassa tuulivaroitus voimakkaasta pohjoistuulesta.

Pimeyden laskeuduttua huomasin olevani edelleen lähellä laivaväylää jossa kirkkaasti valaistut laivat edelleen hiljalleen lipuivat. Niiden seuraaminen oli hämmentävän hypnoottista, niinpä ilta kului niitä tuijotellessa.

Seuraavana aamuna meri oli aivan tyyni, oli omituisen hiljaista kun tuuli ei kohissut puissa.

Hiljaisuudessa tuntui että aamupuuroa keittäessä astiatkin kolisivat liian kovaäänisesti. Onneksi sentään Trangia palaa äänettömällä liekillä niin aamukahvin keittäminen ei häirinnyt aamun rauhaa.

Kahvia taisi kulua monta kupillista tyyntä merta ihmetellen.

Muutaman tunnin lätkyteltyäni huomasin tyynessä vedenpinnassa jotain liikkuvaa, lähemmäs päästyäni tunnistin sen saukoksi, tai itseasiassa kolmeksi saukoksi. Emo ja kaksi poikasta siinä vakaasti etenivät kohti lähintä rantaa, jonne oli vielä parisataa metriä matkaa. Jättäydyin kauemmaksi jotta en suotta säikyttelisi,  mutta lähdin kuitenkin hiljalleen seuraamaan kolmikkoa. Rantaan päästyään alkoivat mokomat kisailla keskenään, eivät olleet huomannet vielä minua. Ensimmäiseksi emo äkkäsi minut ja sukelsi mereen, poikaset olivat selvästi hämillään että mitä nyt tapahtuu, mutta eivät osanneet pelätä minua, hiljalleen kuitenkin sukelsivat vanhempansa perään.

Yksin jäätyäni aloin taas verkalleen kauhoa tyyntä vedenpintaa.

Reitti vei kesäisin niin vilkkaan Nauvon sataman vieritse. Nyt oli todellakin vilkkaus tipotiessään, kovin näytti hiljaiselta paikka tuo.

Niin rauhallista oli että kaksi joutsenta nukkui keskellä kesällä niin vilkasta veneväylää. Heräsivät sentään lähestyessäni ja suvaitsivat siirtyä hieman syrjään.

Seuraavalle päivälle oli taas annettu varoitus voimakkaasta tuulesta, nyt puhuri puhaltaisi pohjoisesta ja se pitäisi ottaa huomioon kun valitsee leiripaikkaa. Pienen etsimisen jälkeen löytyi taas ihan hyvä ja suojaisa paikka viettää retken viimeistä iltaa. 

Nyt ei ollut laivaväylän laivoja seurattavana ja pilvet peittivät tähtitaivaan, niinpä kaivoin kajakin perukoilta esiin kirjan ja lueskentelin sitä muutaman tunnin ennen kuin nukkumatti kellisti melojan.

Seuraavana aamuna ripeät aamutoimet ja muutamaksi tunniksi kajakkiin. Melontaa ei tulisi paljoa, mutta muuten kyllä sangen aktiivinen päivä oli tiedossa. Ensi runsas kymppi melontaa, sitten mökillä pari tuntia varustehuoltoa, pyörä veneeseen ja pari kilometriä satamaan, sitten vielä sata kilometriä pyöräilyä. 

Melontaretket olivat tältä vuodelta sitten melottu, toivottavasti tulee kunnon talvi jonka jälkeen on taas kiva istahtaa kajakkiin.

Siihen kunnon talveen voi vaikka virittäytyä katselemalla  vaikka    pyöräilyä