Tammikuussa Karkkilassa

Tammikuun loppupuolella pakkasin taas Fargon, tuon uskollisen reissukaverin, talviretkeilyvarusteilla ja otin suunnaksi Liesjärven kansallispuiston takana olevan alueen. Sieltä löytyisi monia minulle käymättömiä laavuja, joista oli nyt tarkoitus käydä kahdella. 

Talvi oli ollut surkea, ei juurikaan lunta ja pienemmät tiet peilijäässä. Vähitellen tiet olivat sulaneet, ainahan ne ovat ajokunnossa mutta ei ole kovinkaan rentouttavaa ajaa epätasaisella, märällä jäällä, niinpä olin odotellut ajokelien paranemista. Ja viimein hetki oli koittanut.

Pikku pakkanen ja reipas vastatuuli olivat seuranani kun ajelin tuttuja teitä Liesjärvelle asti, siitä eteenpäin olin teillä tuntemattomilla. Tie pieneni ja pieneni kunnes muuttui ajokelvottomaksi, liukkaiden kivien muhkuroimaksi poluksi. Olin menossa Kivijärven laavulle, ja sen kyllä polusta huomasi.

Löytyihän se  laavu sieltä, nuotiossa oli tuhka vielä lämmintä edellisten laavuilijoiden jäljiltä. 

Laavun lähettyviltä löysin mainion telttapaikan ja pääsin ruuanlaittoon, joka kävikin nopsaan kun mukana oli valmiita retkiruokia. Paikka oli hämmästyttävän hiljainen, vain tuuli humisi hiljalleen puissa ja maisemassakin oli erämaan tuntua, vaikkakin vastarannalla muutama mökki hiljaisena tönötti.

Kun pimeys oli kietonut viittansa Kivijärven laavun ylle virittelin tulet nuotiopaikalle ja annoin ajatuksen kulkea Havukka-ahon ajattelijan viitoittamaa kiemuraista, paikoin jopa kivistä polkua. Kaiken tärkeän tuumailun lomassa kerkesin muutaman makkarankin grillata.

 

Eipä tuota ajatusten riemukulkua kovin kauaa kestänyt kun jo alkoi nukkumatti sirotella unihiekkaansa retkeilijän silmäluomille. 

Aamulla, pitkän unen jälkeen  teltasta ulos kurkistaessa Fargo jo siellä odotteli unista seuralaistaan.

Fargon pettymykseksi nautiskelin makuupussin lämmöstä vielä pitkään, kiirettä ei ollut, seuraavalle leiripaikalle, Onkimaan järven laavulle olisi ajettavaa tunti, korkeitaan puolitoista.

Kun viimein maltoin nousta ylös pakkaseen oli jo nälkäkin alkanut riivata, mutta tämäpä ongelma oli oli helppo ratkaista. Kaurapuuroa sisuuksiin lapatessani haistoin savun, joku retkeilijä oli jo ennättänyt laavulle tulia virittelemään. Pyörän lastattuani kompuroin metsän läpi laavulle, oli siinä grillaajilla hämmästeltävää kun rymistelin poluttomassa metsässä. Muutama sananen siinä vaihdettiin ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa. Ensin puolisen kilometriä samaa kivistä polkua ennen kuin pääsin ajokelpoiselle uralle. Tarkkana oli tässäkin oltava, piti pysyä jäätyneessä auton renkaan jäljessä, vauhti korjaa virheet päti tässäkin tapauksessa erinomaisesti.

Metsääkin oli poltettu, tarkoituksella, ennallistaminen mielessä.

Seuraava laavu oli Onkimaanjärven rannalla ja paikka oli mukavan hiljainen, tuuli vain huokaili puissa. Nyt oli muitakin retkeilijöitä liikkeellä, laavun läheisyyteen joku jo viritteli riippumattoa mäntyjen väliin. Kävin kyselemässä että millä mielellä miekkonen reissussa oli. Ensimmäinen talviretki oli menossa, harjoittelumielellä, kuului hiljainen vastaus. Tovi siinä rupateltiin ja sovittiin yhteisestä nuotioillasta, ennen kuin lähdin etsimään pientä tasaista plänttiä teltalle. 

Paikka ei ollut kovinkaan tasainen mutta paras mitä lähistöltä löytyi. Taas samat tutut rutiinit, leiri pystyyn, ruokailu ja muutama iso kuppi kahvia järvelle tuijotellen. Pienet nokosetkin ehdin ottaa ennen kuin pimeys alkoi hiipiä tienoolle ja piti lähteä nuotiota virittelemään. 

Nuotioseuralaisen nimeäkään ei tullut kysyttyä, mutta mukavasti ilta vierähti ventovieraan ihmisen kanssa jutustellessa. Välillä tuijotimme hiljaisina nuotiota, kunnes jompikumpi keksi jotain jutunjuurta jonka tiimoilta hiljalleen pudoteltiin vankasti harkittuja sanoja. Muutama lämmin voileipä ja karrelle palanut makkara riittivät iltapalaksi, kiittelimme vielä juttuseurasta kunnes lähdin teltalle, pimeyteen. Pakkanen oli kiristyt huomaamatta, sen huomasi vasta kun asteli pois nuotion lämmittävästä kehästä. Nopea puikahdus makuupussin uumeniin ja hetken päästä oli taas niin mukavan lämmin.

Onnistuin nukkumaan niin pitkään että aamutoimet pystyi tekemään ilman otsalamppua ja olihan tuo päiväkin pidentynyt huomattavasti.

Tavarat kasaan ja pyörän päälle, kotimatka alkoi rappusilla ja vähitellen huononevalla reitillä kunnes meni taas työntämiseksi.

Löytyihän se kunnon tiekin sieltä viimein, kaiken rämpimisen jälkeen.

Eipä tuota iloa pitkään kestänyt kun näytti taas tältä.

Normaalisti kun suunnittelen reittejä niin ensin kysyn Google Mapsilta ehdotusta ja sitä sitten muokkailen mielihalujeni mukaan. Tästä reitistä olimme molemmat samaa mieltä, mukavan rauhallista, mutta ajamaan ei kyllä päässyt.

Taas alkoi olla tutkimusretki lähitiennoille tehtynä, ja kyllähän näitä paikkoja vielä riittää.