Toukokuussa etelään

Toukokuu oli jo saavuttanut puolivälin, ja saunan ikkunasta heijastui mies punaisissaan. Oli tullut aika vuoden ensimmäisen melontaretken, koukkaisin vielä satamassa noutamassa Mikan mukaan matkaan ja sitten suuntaisimme kajakakkien keulat etelään. 

Muutaman kilometrin melottuani löysin Mikan änkemässä tavaroita kajakkiin, viikon ruuat ja muut varusteet soljahtivat mukavasti vuosien kokemuksella oikeille paikoilleen.

Tärkeimmät kuulumiset kun oli vaihdettu ja reittisuunnitelma tehty niin pääsimme matkaan.Suunnan kun otti suoraan etelään niin saaria ja luotoja riittäisi yli neljänkymmenen kilometrin matkalle. Sinne viimeisille luodoille olimme matkalla, miksi, olisi hyvä kysymys, ehkäpä siksi kun ne olivat siellä emmekä olleet niillä vielä käyneet.

Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää Notvarpharunin autiotuvalla, jonne olisi noin neljän tunnin melonta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli puhalteli vastaisesti, mutta hyvin lempeästi melojaa kohdellen. Seutu on hyvinkin tuttua mutta silti piti kertaalleen tarkistaa kartasta tarkka sijainti että löytäisimme suorinta reittiä tuvalle, ja kyllähän se sieltä kallioiden välistä esiin sitten putkahtikin.

Tupa on poukamassa, kahden pienen saaren välissä, niinpä sinne on helppo rantautua kelillä kuin kelillä. Laitoimme leirin pystyyn tuvan terassille jolle ei sopinut pieninkään tuulenvire, lämpö sai olon tuntumaan mukavan kesäiseltä. 

 

Illalla vielä toviksi kiertelemään saaren rantoja.

Auringon vaivuttua hiljalleen mereen kömmin makuupussiin, telttaa en  viitsinyt pystyttää, halusin olla mahdollisimman läsnä kaikessa mitä ympärillä tapahtui.

Yöllä tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, päiväksi saisimme myötätuulen matkaa siivittämään mutta aamulla keli tuntui viileältä. Nopeasti ylös makuupussista ja lämmintä vaatetta ylle, puuro vielä valmistumaan, sitä odotellessa tarkastin vielä päivän merisään. Kelistä oli tulossa erinomainen, niinpä meloisimme suorinta reittiä Tunnhamnin vierestä kohti Vänötä. Muutaman tunnin melonnan jälkeen pitäisimme tauon, jonka jälkeen meloisimme vielä tovin ja sitten alkaisimmekin olla jo hiljalleen perillä, jossain.

Päiväetappi olisi hyvin lyhyt, aikaa jäisi kunnon tauolle ja olisimme perillä jo alkuiltapäivästä, aikaa jäisi runsaasti saarirötväilyyn.

Pikainen pikku paussi Tunnhamin kupeessa lämpimässä poukamassa.

Matkan edetessä saaret muuttuivat vähitellen pienemmiksi ja karummiksi, tauolla tarkistimme vielä kertaalleen seuraavan päivän tuulensuunnan ja voimakkuuden, täällä ei olisi kiva melojan meloskella rajuilman iskiessä.

Kaikki näytti hyvältä ja niinpä jatkoimme vielä matkaa kohti ulompia saaria, löytäisimme kyllä jonkin kolon leirillemme.

Tuon kolon löytyminen olikin aikamoisen työn takana, saaret olivat korkeareunaisia ja vesi syvää heti vesirajassa. Hätätapauksessa niillekkin rantautuisi, mutta nyt oli matkassa kaksi mukavuudenhaluista retkeilijää ja vaatimukset olivat kovat.

Pitäisi olla helppo rantautua, tuulensuoja, aamu sekä ilta-aurinko. Yöpymiseen tasainen alusta ja tietenkin avoin näkymä horisonttiin.

Viimein löytyi paikka, ei välttämättä kaikkia toiveita täyttävä mutta riittävän hyvä.

Leiri pystyyn pienelle karulle kalliosaarelle, erämaan tuntu oli vahvasti läsnä vaikka eihän tuosta kuitenkaan ole kovinkaan pitkää matkaa lähimpään asutukseen. Jälkeenpäin mittailin kartasta että lähimpään rakennukseen oli matkaa kuutisen kilometriä, ei paljon mutta riittävästi hiljaisuuteen.

Karikukko pariskunta tepasteli ylväästi viereisellä luodolla ihmetellen puuhiamme,

me kummastelimme kaunista maisemaa ja ihmisen olemassaolosta kertovia tavaroita.

 

Ilta kului nopeasti ruokaa valmistaessa ja merelle tuijotellessa.Telttaa en edelleenkään viitsinyt pystyttää, täällä kyllä saisi nukkua rauhassa.

Seuraava aamu valkeni jälleen aurinkoisena, kolmas retkipäivä oli alkamassa ja kertaakaan emme olleet nähneet pilven hattaraakaan. Päiväksi lupailtiin pientä itätuulta, vastaista, koska ottaisimme suunnan kohti Örötä.

Ennen kuin kääntäisimme keulat kohti itää meloisimme vielä muutaman kilometrin kohti etelää, pitihän vielä muutama saari käydä tarkistamassa.

Tuo tarkistuskäynti kannatti , oli kyllä mahtavan upeaa ulkosaariston maisemaa. Paikka houkutteli jäämään luokseen mutta olimme jo päättäneet ottaa suunnaksi Örön josta saisimme täydennystä vesivarastoihimme ja toiveena oli kaupassa käynti, ehkäpä pääsisimme jopa syömään satamassa olevaan pieneen ravintolaan.

Vettä kyllä saimme, kauppa ja ravintola jäivät haaveeksi, veneilykausi ei ollut vielä alkanut.

Niinpä piti pärjätä omilla pöperöillä, ruokaa kyllä riittäisi koko viikoksi, mutta tanakka hampurilainen olisi ollut tervetullutta vaihtelua.

Kun olimme saaneet sapuskat mussutettua otimme vielä pienet päiväunet kalliolla loikoillen.

Nokosista virkistäytyneinä istahdimme vielä muutamaksi tunniksi kajakkeihin, edelleen suuntana itä.

Seuraavalle päivälle lupailtiin reippaampia tuulia, joten leiripaikan kanssa piti olla tarkkana.

Seuraava leiripaikka löytyi yllättävänkin helpolla, olen monta kertaa kierrellyt Hiittisten eteläpuolella ihmetellen rantautumispaikan löytymisen vaikeutta.

Rantautumispaikka oli suojaisa, mutta leiri piti pystyttää hieman korkeammalle, jonne voimistuva tuuli ylettyisi.Suojaisassa rannassa vesi oli niin mukavan lämmintä että nyt tarkeni käydä oikeasti uimassa, ei vain nopeaa pulahdusta niin kuin yleensä.

Päätin pystyttää teltan, ensimmäistä kertaa tällä reissulla, suojaksi voimistuvaa tuulta vastaan.

Vielä muutama kivi joihin saisi telttanarut kytkettyä, vaarnat ovat turhia näillä kalliosaarilla.

Ilta kului tuttua kaavaa, syömistä, rupattelua ja saarikierros.

 

 

Aamulla heräsin miellyttävään yllätykseen, tuuli ei ollut juurikaan yltynyt.

Tuuliennuste kertoi samaa tarinaa, päivä sujuisi leppoisassa vastatuulessa.Suunnitelmana oli jatkaa edelleen pari-kolmekymmentä kilometriä itään.

Aamutoimien jälkeen istuimme kajakkeihin ja aloimme taas hiljakseen läpsytellä, aurinko porotti edelleen pilvettömältä taivaalta.

Hiittisten ohi meloessamme Mika ehdotti että rantautuisimme ja kävisimme kaupassa.

Olin empiväinen, turha reissu, kaikki olisi kuitenkin suljettuna, olihan vasta toukokuu.

Päätimme kuitenkin koettaa etsiä rantautumispaikan ja löysimmekin uimarannan jonne vedimme kajakit.Paikka näytti kyllä erehdyttävästi yksityispihalta ja koko ajan odotimme jonkun puuttuvan asiaan.Saimme olla rauhassa, nappasimme tyhjentyneet vesiastiat mukaan ja lähdimme kylille.

Kylä oli unelias, omaan rauhalliseen tapaansa elelevä yhteisö. Mutta mikä parasta, kauppa sekä ravintola olivat avoinna.Saimme kaupasta eväihimme pientä tuoretta täydennystä, ravintolan listalla oli erinomaista lasagnea ja palanpainikkeeksi olutta.

Palvelu oli erittäin erinomaista, suuret suosittelut paikalle.

Lähtiessämme saimme vielä vesiastiat täytettyä, nyt vedestä ei enää tarvitsi huolehtia tällä retkellä.

Istahdimme kajakkeihin vielä muutamaksi tunniksi, tavoitteena Pasin saari.Ei se saari taida ihan oikeasti Pasin olla, mutta olen sen mielessäni uudelleennimennyt suuren melontagurun mukaan.

Siitä on piakkoin jo kaksikymmentä vuotta kun Pasi opasti minut lajin saloihin. Kävimme muunmuassa Pasin saaressa, kierrettiin Ahvenanmaa toisena melontakesänäni. Kruununjalokivenä tähänastisella melontaurallani taitaa olla Lofoottien kierto, Pasin kanssa tämäkin.

Unohtumattomia retkiä on paljon, taitaa joka retkestä porautua mielen sopukoihin jotain unohtumatonta.

Normaalililla vedenkorkeudella täällä pääsee rantautumaan hiekkarannalle, nyt vesi taisi olla nelisenkymmentä senttiä miinuksella. Saari näytti aivan erilaiselta, teltoille sentään löytyi samat hyvät paikat kuin aikaisemmillakin.

Seuraava aamu valkeni edelleen kirkkaana, ei pilven pilveä näkyvissä.Ennusteissa lupailtiin päivälle mukavaa myötätuulta.Karttaa ei ollut tullut käytettyä koko retkellä kuin kerran ja nytkin se oli rullalla, koska olenhan minä täällä ennenkin melonut.

Mukava myötätuuli yhdistettynä innokkaaseen mieleen aiheutti sen että vedimme reitin pitkän kaavan mukaan.Tarkoituksena oli meloa kahden suuren saaren välistä mutta tuo väli jäi huomaamatta, siksi muutaman kilometrin kierto.

Päivä sujui mukavasti, yksi kunnon päiväunellinen tauko pidettiin.Vähitellen suunta kääntyi länteen, tavoitteena Högsoran lähellä oleva pienehkö saari.

Tämä saari tarjoaa melojalle vain parasta, suojaisa sijainti, helppo rantautua painavallakin kajakilla ja erinomaiset telttapaikkat.Jos jotain saa moittia niin avomerinäkymä puuttuu, ei siis aivan täydellinen.

Hyvässä turvassakin tuolla saatiin olla, yllättäen läheisen saaren takaa ilmestyi kaksi pientä kumivenettä, kummassakin kolme sotilasta, täysissä taisteluvarusteissa naamat maalattuina.Varusteista huolimatta näytti olevan rento meininki, tervehtivätkin ohi körötellessään.

Valitsin täälläkin teltattoman vaihtoehdon, mikä osoittautui aamuyön tunteina virheeksi.

Minua eivät juurikaan hyttyset vaivaa, mutta täällä kyllä, melkoinen ininä korvan juuressa.

Kajakissa oli verkkopussi jossa säilytän pyyhettä, tästä pussista väsäsin hyttysuojan ja jatkoin uniani.

Seuraava aamu valkeni jälleen aurinkoisena, taivas täysin pilvettömänä.Vähitellen alkoi jo kaivata pilviä taivaalle suojaa antamaan. D- vitamiinin tarve oli jo varmasti täytetty, ääriään myöden.

Matka jatkui länteen, enää yksi yö jäljellä tätä retkeä. Vähitellen muutama pilvikin ilmestyi siniselle taivaalle. Nelisen tuntia melontaa, tovi rantautumispaikan etsintää ja leiri pystyyn. Olimme perillä jo varhain iltapäivällä, niin jäi runsaasti aikaa rantakallioilla kiertelyyn ja yleiseen velttoiluun. Kävimme myös vedenalaista patsaspuistoa ihmettelemässä, tosin ihan vaan kalliolla kuivinjaloin tuijotettiin tätä kummallisuutta. Saaren luonnonsatamaan oli muutama purjevene ankkuroituneena ja muutama veneilijä kierteli saaressa. Herätimme leireinemme selvästi kiinnostusta mutta yksikään ei uskaltautunut tulla jutustelemaan.

Ilta sujui samaa tuttua kaavaa kuin yleensäkin näillä retkillä. Illan kruunasi komea auringonlasku jonka jälkeen olikin jo aika kömpiä telttaan ja vaipua uneen.

 

 

Aamunäkymä teltasta oli kaunis, meri oli tyyni ja ilma lämmin. Viimeinen telttayö tällä retkellä, mutta eiköhän niitä vielä tulevaisuudessa ole aivan riittävästi.

Sen kummempaa ajattelematta pukeuduimme taas kuivapukuun ja lähdimme melomaan kohti Kirjaisten satamaa. Tuo kuivapuku oli kyllä virhe, keli oli aivan tyyni ja lämpö alkoi olla lähellä hellelukemia.

Kävi jo mielessä lämpöhalvauksen mahdollisuus, onneksi Kirjaisiin ei ollut kuin muutama tunti melontaa.

 

Perillä hampurilainen ranskalaisilla ja kaupassa käynti, sitten vielä tunniksi kajakkiin, nyt kuivapuku kajakin uumeniin sullottuna.

Saatoin vielä Mikan autolle, lyhyet kiitokset hyvästä retkiseurasta ja jatkoin yksin matkaa mökille.

Mökillä varustehuoltoa ja saunomista, seuraavana päivänä sai taas istahtaa pitkästä aikaa pyörän päälle ja ajella kotiin.