Kahden laavun kierros

Tammikuun viimeiselle viikonlopulle oli säätiedotus luvannut kaikkea mahdollista.

Auringonpaistetta, pakkasta, vettä, räntää, kovaa tuulta sekä lumisadetta. Kun päivätkin olivat selvästi pidentyneet sitten viime reissun, niin pitihän sitä lähteä nautiskelemaan vaihtelevista keleistä.

Olin lastannut pyörän retkikuntoon jo torstaina, niinpä pääsin lähtemään suoraan töistä viikonlopun koittaessa.

Reissu alkoi noin viiden asteen pakkasessa ja auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta.

Ensimmäisen yön olin suunnitellut viettäväni Marttilan korven eräreitistöllä olevalla Lotikon laavulla.

Teltta kulki mukana, koska se nyt on vaan niin mukavan kotoisa pesä, varsinkin kun niitä sateitakin oli tulossa.

Sain teltan pystytettyä ja muutenkin tehtyä oloni kotoisaksi ennen pimeän saapumista.

Ilta kului leppoisasti syöden, ja Maria Katajavuoren Kuoleman ja elämän kysymystä lukiessa.

Myöhemmin vielä virittelin tulet nuotiopaikalle ja siinä tuleen tuijottessa oli vielä tovi tuumailtava Katajavuoren sanomaa.

Yö oli hiljainen mutta aamuyöllä heräsin tuulen välillä ravistellessa telttaa. Tuulen huminaan oli hyvä nukahtaa vielä muutamaksi tunniksi.

Aamulla teltasta hämäryyteen kömpiessäni huomasin että paksut pilvet peittivät taivaan.

Illan tähtikirkas taivas oli joutunut taipumaan pilvien väkevään syleilyyn.

Virittelin keittimen puhisemaan lähelle teltan ovea niin pääsisin pujahtamaan suojaan jos sade 

 yllättäisi kesken puuron keiton.

Kattilallinen puuroa ja muutama suuri kupillinen kahvia niin jopas on taas retkeilijä valmiina päivän koitoksiin.

Leiri pyörän päälle ja keula kohti Lakjärven laavua. Matka ei olisi pitkä mutta vastatuuli olisi kova ja sateet olivat jo alkamassa .Ennusteen mukaan sateet muuttuisivat päivällä rännäksi ja illalla taas pakastuisi.

Vielä vilkaisu Lotikon laavulle ja sitten matkaan.

Päivän reitti kulki Marttilan kautta Auraan syrjäisiä pikkuteitä pitkin. Pieni pätkä halki muinaisten taistelutantereiden pitkin Härkätietä.

Auraa lähestyessä tuuli yltyi ja alkoi sataa vaakasuoraan raskasta räntää. Ajolaseista ei oikein nähnyt enää läpi mutta ilmankaan ei voinut olla.

Jäisissä paikoissa sivutuuli liu`utti pyörää kohti vuolaana virtaavaa ojaa.

Merellä moinen kelin muutos olisi kyllä aiheuttanut huolta turvallisuudesta mutta näin vakaasti maan kamaralla liikuttaessa oli vaan kivaa, kun tuuli riepotteli pientä kulkijaa.

Aurassa pysähdyin täyttämään vesivarastot enkä pystynyt vastustamaan pizzan houkutuksia. Yllättäen sade taukosi siksi aikaa, kun sisällä mussuttelin pizzaa. Ei hätää, tulihan sitä räntää,  kun astuin taas ulos.

Suunta kohti Tortinmäkeä ja siitä sitten Lakjärvelle.

Vähitellen alkoi sade loppumaan ja ilma kirkastumaan.

Tie pieneni ja pieneni muuttuen vähitellen poluksi ja alkoikin taas jo hämärtyä.

 

Muutama viimeinen kilometri oli petollisen liukasta, kun jään päällä oli uutta märkää lunta ja muutenkin polku oli turhan vaikeakulkuinen ajettavaksi.

Onhan tuota tavaraakin mukana aina liian paljon, vähemmälläkin pärjäisi.

Mutta koska kyseessä ei ole mikään extreme selviytymisseikkailu niin kuljetan mukana riittävästi tavaraa, että on varmasti mukavat oltavat, kelillä kuin kelillä.

Lakjärven laavu sijaitsee jylhässä kuusikossa. Itseasiassa laavuja on kaksi, joista otin riittävästi etäisyyttä leiriini.

Sain taas leirin kasaan sopivasti ennen pimeän saapumista, ja lähdin kiertelemään lähimaastoon. Järvi sijaitsee vajaan sadan metrin päässä laavuilta ja  illan mittaan tulikin piipahdettua siellä monta kertaa.

Milloin katselemassa tähtitaivasta, välillä taas kuuntelemassa tuulta. Pienenä toiveena oli myös suden ulvonnan kuuleminen mutta vain kylmä tuuli humisi puissa.

Kuusikossa jossa teltta nökötti oli hiljaista. Toisella laavulla oli yöpymässä joku perhe, sieltä kuului ajoittain hiljaista puhetta.

Kömmin makuupussiin kirjaa lukemaan, tarkoituksenani mennä myöhemmin sytyttämään nuotio tyhjänä olevalle laavulle.

Mutta niinhän siinä kävi että en enää viitsinyt nousta lämpimästä makuupussista pakkaseen.

Virittelin vielä keittimen lähelle teltan oviaukkoa ja makuupussissa istuen keitin vielä iltapalaksi kulhollisen nuudeleita. Jälkkäriksi vielä suuri kupillinen kahvia.

Siitä oli hyvä taas sukeltaa makuupussin syvyyksiin ja untenmaille.

Yöllä heräsin kun naapuri laavuilijoiden koira oli karannut.

Pimeydestä kuului tiukkoja kuiskauksia "tänne näin, tänne näin". Keskellä pimeää korpea ei tainnut koirakaan olla innostunut kovin pitkästä karkureissusta, hiljaisuus laskeutui taas kuusikkoon.

Aamuhämärissä kömmin makuupussista puuron keittoon.

Vähitellen alkoi valo voittaa pimeyden ja kävelin vielä kerran rantaan.

Viivyttelevien aamutoimien jälkeen sain kamat kasaan noin kymmeneltä, edessä noin kuuden tunnin ajo, kiire ei ollut mihinkään.

Ikuistin vielä kuvaan pyörän ja sen kuljettajan yöpymispaikan, sitten lähdin hiljalleen kotia kohti.

Matka sujui mukavasti uusia reittejä koluten ja piipahdin vielä Nautelan koskellakin pienellä tauolla.

Siinä se alkoikin olla tämä retki. Vielä tuttuakin tutumpi reitti Liedosta kotiin ja paluu arkeen.