Ensimmäinen talvi

Talvikelit saapuivat yllättäen ja poikkeuksellisen aikaisin tänne maamme eteläiseen kolkkaan.Lunta ja pakkasta heti joulukuun alkuun, harvinista herkkua joka pitää nauttia tuoreeltaan ennen pilaantumista.Seuraavaan viikonloppuun lupailtiin jo runsaita vesisateita, siispä retkivarusteet pyöränpäälle ja menoksi.

Joulukuun retki on jo pitkä perinne, vuoden pimeimmät hetket käsillä ja ne pitää ehdottomasti kokea ulkona aikaa viettäen.Tällä kertaa synkin pimeys muistutti enemmänkin kaamoksen hämäryyttä, kiitos tuoreen, hohtavan valkoisen lumipeitteen.

Pääsin matkaan perjantain iltapäivällä, jolloin jäi muutama tunti aikaa ajaa valoisassa.

Pakkasta kymmenkunta astetta ja tiet erinomaisessa kunnossa.Vaikka ruuhkasuomessa matkaa taitoinkin niin oli kyllä hiljaista, puissa oleva lumi vaimensi ihmisten aiheuttamat äänet kuulumattomiin.Koska en varsinaisesti ollut matkalla minnekkään, kunhan nyt vaan ulkona oleilin, niin ensimmäiseksi leiripaikaksi olin valinnut Marttilankorvessa sijaitsevan Lotikonkellarin.Matkaa kertyisi ensimmäiselle päivälle alle neljäkymppiä joten nuotiolla istuskeluun jäisi runsaasti aikaa.

Siitä on vierähtänyt jo viitisenkymmentä vuotta kun kävimme koko perheen voimalla sienestys ja marjastus reissuilla näissä maisemissa.Silloin näitä alueita pystyi vielä kutsumaan oikeaksi korveksi.Nyt täällä risteilee merkitty polkuverkosto ja muutama laavukin löytyy.Metsäautotiet halkovat hankalakulkuista rääseikköä.Pyöräilijän on kyllä hyvä näissä maisemissa kulkea.Lumiseenkin aikaan tiet ovat täällä ajettavassa kunnossa.

Tie oli paikoin pehmeä ja hämäräkin alkoi jo laskeutua, joten ajamiseen piti keskittyä tarkasti.Tuijottelin edessä pakenevaa valokeilaa ja koetin arvioida tiestä upottavia kohtia kun vieressä olevasta männystä lehahti ilmaan suuri tummanpuhuva jättiläinen.Vedin vaistomaisesti päätä alemmaksi ja pysähdyin kuikuilemaan taakseni.Kun tumma hahmo sai hieman korkeutta ja pääsi puiden latvojen yläpuolelle, jonne auringon viime säteet vielä ylettyivät, alkoi yllätysvieras saada tuttuja piirteitä.Merikotkahan se siinä, onnistui kyllä säikäyttämään perusteellisesti.

Pimeys alkoi vähitellen kietoa syleilyynsä mutta laavulle oli matkaa enää muutama kilometri, siitä noin puolet piti työntää pyörää hangessa.

Perille päästyäni ensimmäiseksi piti tarkistaa polttopuutilanne.Aika surkealta näytti.Lumen alta löytyi muutama vanha hirsi.Laavun seinällä roikkui ruostunut pokasaha ja mukana matkassa kulki Leatherman.Tilanne oli innostavan haastava, metsästä en polttopuita keräisi, korkeintaan jotain sytykkeeksi.

Telttaa en viitsinyt pystyttää, makuualusta laavun nurkkaan ja perään makuupussi.Siinäpä sitä viidentähden yöpymispaikka.

Keitin kohisemaan ja lunta sulattamaan, niin pääsee vihdoin  ruuanlaittoon.Kahvia kun aloin valmistaa niin huomasin että kuppi onkin erinomaisen hyvässä tallessa.Siellähän se, kotona kaapissa.Olisihan siitä enemmän iloa jos se olisi mukana, mutta paremmassa tallessa se siellä kotihyllyllä on.

Mukana kulki neljä termospulloa, yksi saisi nyt toimittaa kahvikupin virkaa.Sulaa vettä saisi varastoitua vähemmän, mutta aikaa sulatteluun kyllä olisi.Mutta ehkä sittenkin olisi mukavampi kuljettaa sitä kuppia mukana.

Vatsa täynnä ja kahvit nautittu, enää ei puuttunut kuin nuotion loimotus, kyllähän tuo mukavasti lämpöäkin loisi kylmenevään iltaan.Hirsiä lumen alta kaivaessa tuli jo ensimmäiset lämmöt, toiset niitä ruosteisella sahalla kitkuttaessa.Kolmannet jos ne vielä saisi palamaan.

Laavun ympäristö on kaunista metsää, siitä en halunnut sytykkeitä kerätä, mutta lähettyvillä on hakkuu alue.Kävin sieltä keräilemässä muutaman kourallisen kuivia alaoksia ja löysin palan koivuntuohta.Tovin puuhailtuani savu jo kirveli silmissä.Eihän tuo kovasti lämmittänyt mutta tunnelma taisi olla kuitenkin se tärkein.

Tuleen tuijottaessani muistin muutama tunti sitten kohtaamani merikotkan, ja siitä palautui mieleen aavemainen tapahtuma.

Olin yksin melontaretkellä ulkosaaristossa.Kolusin viimeisiä saaria ja pieniä luotoja aivan avomeren laidalla.Hiljaisuus ja yksinäisyys oli käsin kosketeltavaa.Päätin pystyttää leirin pienehkölle saarelle, jonka keskellä kasvoi muutama kitukasvuinen puu.Kävin illalla kävellen kiertämässä saaren ja löysin korkealta kalliolta kivistä ladotun suojamuurin.Mielikuvitus siirtyi laukalle ja aloin pohtia että onkohan se jokin sotien aikainen suoja, ehkäpä jopa ampumapaikka.Nämä ajatelmat alkoivat elää siinä määrin että en päässyt niistä eroon.Vähitellen ne laajentuivat niin että olin jo varma että en ollut saarella yksin.Yleensä kun keittelen rannalla ruokaa istun niin päin että näen merelle, nyt oli aivan pakko pitää katse suunnattuna saaren sisäosiin, koska siellä oli joku.Tunne oli niin voimakas etten olisi halunnut kömpiä teltan pimentoon, sieltä en pystyisi valvomaan tilannetta.

Aamulla heräsin jo ennen kuutta ja muistin heti aavemaiset tunnelmat.Kuuntelin makuupussissa hiljaisuutta ja huomasin että radiossa oli juuri alkamassa merisää.Laitoin radion päällen ja samassa näin teltan kangasta vasten silhuettina kun jotain suurta nousi seisomaan aivan teltan vierestä.Ulos jättämäni astiat kolisivat kalliolla ja tämä tumma hahmo törmäsi telttaan ylös noustessaan.

Tämän jälkeen painostava hiljaisuus.Availin varovasti teltan vetoketjua ja kurkistin ulos jo pienestä reijästä.Mitään hälyttävää ei näkynyt, astiat olivat kylläkin  nurissa ja läheisessä puussa istuskeli korppi, mutta siinä kaikki.

Kömmin ulos teltasta pohtimaan tilannetta ja päädyin tälläiseen teoriaan.

Korppi oli tullut aamuvarhaisella tutkimaan leiriä ja juuri kun se oli ollut aivan teltan vieressä astioita putsaamassa minä laitoin päälle radion.Korppi ei ollut kovin kiinnostunut merisäästä vaan oli säikähtänyt ja lehahtanut lentoon.Siinä rytäkässä astiat kolisivat ja lentoon lähtiessään korppi oli osunut siivellään telttaan.

Illan aavemaisuuksia en osaa selittää.Vilkas mielikuvitus jota en saanut kuriin taitaa olla aika lähelle osuva teoria.

Kolme tuntia tuleen tuijottamista riitti yhdelle illalle, pujottauduin makuupussiin ja hetken ehdin kuunnella hiljaisuutta ennen nukahtamista.

Heräsin jo ennen aamuhämärää ja aloin sulatella lunta päivän tarpeisiin.Kattilallinen höyryävää puuroa ja jälkkäriksi kahvi.Näillä eväillä oli tarkoitus siirtyä päivänmittaan Kurjenrahkan kansallispuistoon.Vielä en tiennyt että minne siellä, mutta eiköhän jokin paikka löytyisi.

Hämärä kun alkoi voittaa pimeyden kiertelin vielä lähistöllä talven kauneutta ihastellen.

Sitten vielä runsas kilometri hangessa tarpomista ennen kuin pääsisi auratuille teille.

Tiet olivat erinomaisessa kunnossa, liukasta, mutta hyvin nastat jäällä pitivät.Jalassa olivat  uudet talvikengät ja ensivaikutelma oli kyllä erinomainen.Lämpimät, hyvät kävellä, hyvä pito kävellessä, vielä en löytänyt mitään moitittavaa, mutta testi jatkuu.

Kilometrit taittuivat hiljalleen ja välillä piti olla tarkkana että pysyi tiellä.Kaikkialla oli niin tasaisen valkoista, tuntui kuin olisi leijunut kohti ääretöntä ja sen yli.

Useinkin ajaessa tulee pohdittua vaikeitakin asioita.Monet tuumailut ovat jääneet ilman vastausta.

Miksi pyöräilen?Kas siinäpä yksi vaikeimmista kysymyksistä.Ehkäpä tuohon ei tarvitsekkaan löytää oikeaa vastausta.Itseäni fiksummat ovat pyöritelleet samankaltaisia ajatuksia.Descartes on aikoinaan sanoittanut ajatuksiaan lausumalla "Ajattelen, siis olen".Omalle kohdalleni sopisi paremmin. "Pyöräilen, siis olen"

Ylevien ajatusten siivittämänä kilometrit olivat taittuneet huomaamatta.Pysähdyin toviksi tutkimaan karttaa ja päätin ottaa suunnaksi Takaniitunvuoren nuotiopaikan.En kylläkään löytänyt mistään varmaa tietoa että onko siellä yöpyminen sallittua, joten teltan pystyttäisin lähettyville, kansallispuiston rajan ulkopuolelle.

Viimeiseen kahteen kilometriin vierähti lähes tunti.Lunta oli yllättävänkin paljon, retkeilyyn kuuluu olenneisena osana fyysisyys, nyt sitä oli taas saatavilla.

Tunti tarpomista, sitten hieman helpotti.Viimeiset sadat metrit olivat tallattua polkua nuotiopaikalle asti.

Valoisa aika oli lyhyt ja alkoi taas jo hämärtää kun pääsin perille.Kävin ensin pystyttämässä leirin pienen matkan päähän.Todennäköisesti olisin saanut yöpyä aivan nuotion tuntumassakin mutta tämä oli hyvä ratkaisu.Oli mahdollista että olisi ollut muitakin retkeilijöitä reissussa ja päätyneet samaan yöpymispaikkaan.Hieman sivussa saisi nukkua rauhassa.

Nyt oli tulien virittäminen helppoa, kuivia, valmiiksi pilkottuja halkoja oli riittämiin.

Ilta sujui taas hiljalleen tuleen tuijottaen ja hiljaisuutta kuunnellen.Ruokaa tuli valmistettua illan mittaan parikin kertaa.Syöminen ja ruuanvalmistus on mukavaa ajanvietettä, lisäksi makuupussiin on paras kömpiä kylläisenä ja mieluummin vatsa täynnä lämmintä ruokaa.Pysyy vilu loitolla.

Lunta ripotteli hiljalleen kun upottauduin untuvapussin uumeniin.Tavoitteena oli nukkua niin pitkään että ei tarvitsisi lampunvalossa puuroa keitellä.Eihän tuo aivan onnistunut, mutta nopeasti hämärä selätti pimeyden ja kömmin puuron keittoon.

Nuotiota en enää viitsinyt sytyttää, aamupala, leirin purku ja pyörää työntämään.

Nyt ei kulunut kahteen kilometriin aivan koko tuntia, olinhan jo päivää aiemmin sotkenut jonkinmoisen uran umpiseen.Mutta hyvät alkulämmöt sain ennen kuin pääsin nousemaan pyörän päälle.

Uusia reittejä etsiskellen kotiin oli matkaa ehkä kuutisen tuntia, valoisaan aikaan en kotiin ehtinyt.

Mutta seuraavalla reissulla pitäisi olla jo selkeästi pidemmät päivät.Niitä odotellessa.

Otsikoksi tähän juttuun laitoin "Ensimmäinen talvi".

Ja niinhän siinä kävi että muutama päivä tästä retkestä alkoivat vesisateet.Talvi muuttui hetkessä syksyisen masentavaksi pimeydeksi.

Mutta nyt taas tätä kirjoittaessani, aivan joulukuun lopussa, on "Toinen talvi" saapunut.

Ehkäpä sitä pitäisi taas lähteä....